Toimintakertomus 2006
YHDISTYKSEN VARSINAINEN TOIMINTA
1. YLEISTÄ
Pohjan, Karjaan, Inkoon ja Tammisaaren alueella toimiva, vapaaehtoista mielenterveystyötä tekevä Mielenterveysyhdistys Kaippari ry. on vuoden 2006 aikana jatkanut hyvän aseman saavuttanutta työtä mielenterveyskuntoutujien parissa. Ennalta ehkäisevää työtä sairauden torjumiseksi ja ennakkoluulojen poistamiseksi mielenterveyden menettäneitä kohtaan, on voimakkaasti lisätty.
Yhdistys on tavoittanut avohoidossa olevia mielenterveyskuntoutujia, ja saattanut heitä kuntouttavan työtoiminnan, sekä muuhun päivätoimintaan.
Toimintamme pääpaino on ollut mielenterveyskuntoutujien tukeminen ja avustaminen arjessa selviytymisessä, " pykäläviidakossa " ja taisteluissa heille kuuluvien etuuksien saamiseksi. Tukihenkilö on todettu monissa tapauksissa tärkeäksi , ja sitä toimintaa on tuettu ohjaamalla vapaaehtoisia Mielenterveyden keskusliiton järjestämään koulutukseen. Olemme osaltamme pyrkineet vaikuttamaan suvaitsevaisuuden lisääntymiseen psyykkisesti sairaita kohtaan, jotka ovat vielä eriarvoisessa asemassa muihin sairauksiin verrattaessa.
Kuntoutujat kokevat monenlaisia vaikeuksia arjen hallinnassaan. Yhdistyksemme järjestämä kuntouttava työtoiminta on hyvänä apuna ja rohkaisuna, sekä tukihenkilötoimintamme pyrkii auttamaan ja neuvomaan kuntoutujia tarpeen mukaan.
Yhdistyksemme tekee edelleen ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. Toimintaamme pääsee mukaan jokainen, joka kaipaa seuraa ja mielekästä tekemistä. On kannattavampaa ehkäistä ennalta sairaus kuin hoitaa vaikeaa vammaa.
Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2006 alussa 154 henkilöä, ja vuoden lopussa 207 henkilöä.
Yhdistyksen Ruukin Tupa sekä Tapaamispaikka/Kirpputori ovat avainasemassa ennakkoluulojen poistamiseksi mielensairaita kohtaan. Molemmissa paikoissa on matala kynnys tulla tapaamaan yhdistyksen työntekijöitä ja vapaaehtoisia , ja keskustella mieltä askarruttavista asioista. Monille kuntoutujille kontaktit yhdistyksen vapaaehtois-työntekijöihin korvaavatkin puuttuvan perheyhteisön.
2. VAPAAEHTOISTYÖ
Päivittäisessä yhdistystoiminnassa ovat vapaaehtoisjäsenet erittäin tärkeitä. Ruukin Tuvalla kädentaitojen ohjaajina toimivat ne kuntoutujat, jotka omaavat taitoja, esimerkiksi ompeluun, kankaankudontaan, puutöihin ja ruuanlaittoon sekä leivontaan liittyen. Toiminnassa itsetunto vahvistuu, ja kuntoutujan on helppo vastaanottaa vertaisohjausta. Tapaamispaikka/Kirpputori toimii myös täysin vapaaehtoisten voimin. Siellä on myös mahdollista toteuttaa erilaisia työharjoitteluja ja kuntouttavaa työtoimintaa.
3.HALLINTO
Vuonna 2006 yhdistyksen puheenjohtajana toimi edelleen Anja Karjalainen, ja varsinaisina jäseninä Hanna Backman ( varapuheenjohtaja ), Tuula Kamila, Rauno Laukkanen, Ulla-Maija Nevalainen, Sanna Perämäki ( sihteeri ) ja Tuula Tolonen. Varajäseninä Stig Nyberg ja Nanna Pettersson, joka lopetti 8.3.2006. Rahaston hoitajana toimi Carola Backman. Yhdistyksen ja sen projektien talouden seurannasta ja rahaliikenteestä ovat olleet vastuussa yhdistyksen puheenjohtaja Anja Karjalainen ja projektivastaava Anne Huolman. Päivittäisen laskujen maksun on pääsääntöisesti hoitanut hallituksen valtuuttamana yhdistyksen varapuheenjohtaja Hanna Backman.
Asumispalveluprojektiin on ostettu sisäisesti käytännön ohjaustyötä kuntouttavan työtoiminnan Ruukin Masuuni -projektin projektivastaavalta Anne Huolmanilta yksi päivä viikossa.
Yhdistyksen kirjanpitoa vuonna 2006 ovat hoitaneet Ossi Wikman alkuvuodesta, ja Stefan Söderberg Ossi Wikmanin kuoleman jälkeen keväästä. Tilintarkastajana on toiminut Leif Forsman, ja varalla Tuula Bondar.
Tapaamispaikka/Kirpputorin vastuuhenkilöinä ovat toimineet yhdistyksen hallituksen asettamat vapaaehtoistyöntekijät Laila Salo, Gunvor Mäkelä ja Inger Lönnfelt.
Syyskokous 1.11.2006 valitsi uuteen hallitukseen puheenjohtajaksi Anja Karjalaisen, ja varsinaisiksi jäseniksi Hanna Backmanin ( varapuheenjohtaja ), Tuula Kamilan, Rauno Laukkasen, Ulla-Maija Nevalaisen, Inkeri Pesosen ja Tuula Tolosen. Varajäseniksi valittiin Stig Nyberg ja Jari Järvinen.
Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kahdeksan kertaa, ja jäsenkokouksia on ollut kaksi. Käsiteltyjä asioita on ollut yhteensä 60. Lisäksi kiireellisissä asioissa hallituksen kontakteja on ollut miltei päivittäin. Tämän on mahdollistanut se, että suurin osa hallituksen jäsenistä on aktiivisesti mukana yhdistyksen viikottaisessa toiminnassa.
4. VUOSIKOKOUKSET
Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 15.3.2006. Käsiteltäviä asioita oli kahdeksan, ja läsnä oli 22 jäsentä. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 1.11.2006. Käsiteltäviä asioita oli kymmenen, ja läsnä oli 14 jäsentä.
5. KOULUTUS
Jäseniä on aktivoitu Kansalaisopiston toimintaan. He ovat olleet erilaisissa taide- ja harrastekursseilla.
Yhdistyksen puheenjohtaja Anja Karjalainen toimi vetäjänä Vertaistuki-seminaarissa, joka pidettiin 15-17.9.2006. Kurssilla oli mukana myös Carola Backman, Tuula Kamila ja Stig Nyberg.
Projektivastaava Anne Huolman jatkoi perheterpiaopiskeluaan viikon mittaisilla kursseilla kesä- ja lokakuussa 2006.
6. TIEDOTUSTOIMINTA
Mielenterveysyhdistys Kaippari ry:n ja sen projektien tapahtumista ja toiminnasta on ilmoitettu säännöllisesti paikkakunnalla ilmestyvissä Etelä-Uusimaa ja Västra Nyland -lehdissä. Ilmoitusten lisäksi yhdistyksen toiminnasta on kirjoitettu edellä mainittujen lehtien lisäksi Turun Sanomat- ja Länsi-Uusimaa-lehdissä.
Lehtien lisäksi paikallisradiot - Yle läntinen ja Radio Vega - ovat tehneet juttuja yhdistyksen tapahtumista ja projekteista.
Yhdistys sai myös runsaasti julkisuutta, kun TV 1 lähetti 13.6.2006 klo 20.00 Paula Hyttisen tekemän dokumentin " Tositarina: Koko kylän olkapää - Anja Karjalainen ". Dokumentti kertoi yhdistyksen puheenjohtajan tekemästä vapaaehtoistyöstä yli 12 vuoden ajalta. Ohjelma nosti yhdistyksen hetkeksi valtakunnalliseen julkisuuteen, ja saatu palaute oli erittäin myönteistä. Dokumentista järjestettiin myös esikatselutilaisuus Pohjan kunnan valtuustosalissa 6.6.2006. Läsnä olivat m.m. kunnanjohtaja, kunnan sosiaalityöntekijöitä, kunnanvaltuuston edustajia ja yhteistyökumppaneita.
Yhdistys oli myös kutsusta kertomassa toiminnastaan talvella 2006 paikallisissa Rotary- ja Lions Club-yhdistyksissä.
Yhdistyksen kotisivuja www.kaippari.fi päivitettiin säännölllisesti.
7. VIRKISTYSTOIMINTA
Yhdistys järjesti vuoden 2006 aikana useita avoimien ovien tapahtumia, esimerkiksi vappuna, Kukan päivänä 12.5., kesällä ja jouluna. Avoimien ovien tapahtumissa on ollut musiikkiohjelmaa jäsenien esittämänä, pientä tarjoilua ja yhdessäoloa.
Yhdistys järjesti vuoden aikana myös muutamia retkiä. Teimme tutustumiskäynnin Pohjan työväenopiston kevätnäyttelyyn, kesäretken Tenholaan Palvelukoti Rosetteen ja osallistuimme Mielenterveyden keskusliiton Hyvän mielen risteilylle marraskuussa. Tutustuimme myös Mielenterveysmessuihin 22.11.2006.
" Viulunsoittaja katolla "-teatteriesitystä Helsingissä kävi katsomassa 29 yhdistyksen jäsentä 21.11.2006.
Vietimme yhdistyksen jäsenten yhteistä joulujuhlaa Ravintola Ruukin Patruunassa, Billnäsissä 13.12.2006. Osallistujia oli 40 henkilöä. Joulupuuroa tarjottiin Ruukin Tuvassa 21.12.2006.
8. MUU TOIMINTA
Tärkeänä osana Ruukin Tuvan päivittäistä toimintaa on ollut yhdistyksen lounas- ja kahviotoiminta. Tuvassa on tarjolla tiistaisin ja torstaisin kotiruokaa, välipäivinä on lämmitetty edellisestä päivästä jäänyttä ruokaa tai keitetty terveellistä puuroa. Yhteinen ruokailutilanne on havaittu tärkeäksi sosiaaliseksi tapahtumaksi. Myös yhdistyksen tukiasumisprojektin piirissä olevat kuntoutujat tulevat mielellään syömään, ja " unohtuvat " jopa useiksi tunneiksi seurustelemaan tuvan vapaaehtois-
työntekijöiden ja muiden kuntoutujien kanssa. Aiempi huolemme siitä, miten silloiseen melko naisvaltaiseen joukkoomme saisimme miehet mukaan, on " soppapäivien " myötä poistunut.
Yhdistys on jatkanut myös EU-ruokatuen jakamista yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton, Karjaan yhdistyksen kanssa. Toiminta on vaikiintunut, ja saavuttanut hyvän tiedoittamisen tuloksena tehokkaan ja kattavan jakelun parin päivän aikana. EU-ruokatuki tavoittaa laajan joukon erilaisia avuntarvitsijoita lapsiperheistä, eläkeläisistä, työttömistä ja mielenterveyskuntoutujista opiskelijoihin saakka.
Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri alusti keskustelun " Irti leimaamisesta ja leimautumisesta " avoimessa jäsenillassa 5.10.2006, joka keräsi runsaan yleisöjoukon.
Yhdistyksemme on aloittanut myös yhteistyön Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksen kanssa. Avoimet teemaillat, joita pidettiin neljä kertaa syksyn 2006 aikana, saivat innokkaan vastaanoton, ja yleisöä oli tuvan täydeltä. Teemaillat poikivat myös alueellisen omaisryhmän käynnistymisen Ruukin Tuvalla alkuvuodesta 2007.
Syksyllä 2006 aloitettiin yhteistyö myös AAL - Alkoholistien lapset ja Al Anon - Alkoholistien omaiset kanssa. Ruukin Tupa toimii tapaamispaikkana heidän kokouksilleen.
Etelä-Suomen yhdistysten aluetapaamiseen Hyvinkään Mielenterveysyhdistys Versossa osallistui 4.5.2006 Anja Karjalainen ja Tuula Kamila.
Yhdistys on jatkanut vuoden 2006 aikana aiemmin aloittamaansa yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa. Olemme olleet mukana mm. Antiikkimarkkinat-, Faces-etnofestivaalit- ja Ruukkijoulu-tapahtumissa. Kaippari on myös jäsenenä paikallisessa Pro Billnäs-yhdistyksessä. Osana tätä yhteistyötä Pro Billnäs-yhdistys on pitänyt tupailtojaan Ruukin Tuvassa.
Mielenterveyden säilyttämisen ja sairastumisen ennaltaehkäisyn kannalta tärkeäksi koettu vertaistukiryhmä on kokoontut Ruukin Tuvalla tiistaisin. Ryhmä on pysynyt 8-10 henkilön kokoonpanossa, joka on osoittautunut sopivaksi määräksi, jotta kaikki tulisivat huomioiduksi. Ryhmän vetäjinä ovat toimineet Anja Karjalainen ja Anne Huolman.
Keväällä 2006 käynnistyi yhteistyö psykiatri Raimo Hyttisen kanssa. Hän antoi työnohjausta ja konsultointia yhdistyksen puheenjohtajalle, projektivastaavalle ja asumispalvelutyöntekijälle. Raimo Hyttinen piti myös yksityisvastaanottoa yhdistyksen tiloissa.
Yhdistyksessä palveli vuoden 2006 aikana myös siviilipalvelusmies, jonka palvelu päättyi 13.9.2006.
Osana laajaa Kaipparin verkostoyhteistyötä on ollut toiminta tenholalaisen Palvelukoti Rosetten ja karjaalaisen Kaskimaan Hoivakodin kanssa. Yhdistys on järjestänyt edellä mainittujen palvelukotien kuntoutujille askartelutoimintaa kerran viikossa. Käsityö- ja askarteluryhmän vetäjänä on toiminut Anja Karjalainen, ja miesten puutyöryhmän vetäjänä Stig Nyberg.
9. YHDISTYKSEN PROJEKTIT
Kaippari-yhdistyksen RAY:n rahoittama kuntouttavaa päivä- ja työtoimintaa tarjoava Ruukin Masuuni-projekti sai rinnalleen Karjan kaupungin ostaman tukiasumispalvelu-Projektin, joka aloiteltiin kokeiluna huhtikuussa 2006. Tähän työhön palkkasi yhden työntekijän. Vuoden lopulla tukiasumisprojekti todettiin onnistuneeksi.
9.1.RUUKIN MASUUNI-PROJEKTI
Yhdistyksen kolmevuotinen RAY:n rahoittama kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan projekti Ruukin Masuuni, sai jatkoa vuodelle 2006, kun sille myönnettiin RAY:n kolme-vuotinen kohdennettu toiminta-avustus.
Projekti on jatkanut vakiintunut toimintaansa kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan parissa. Kohderyhmänä on ollut avohoidossa olevat mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset, kaksoisdiagnoosikuntoutujat, työelämästä syrjäytyneet, työelämässä uupuneet, ja ihmiset, joita itseään tai läheisiään on kohdannut vakava sairaus tai kriisi.
Ruukin Tuvan päivittäinen kävijämäärä on ollut 30-50 henkilöä, josta kuntoutujien osuus on 2/3. Kuntouttavassa päivä- ja työtoiminnassa on mukana päivittäin noin 20-25 henkilöä. Osa kuntoutujista työskentelee Ruukin Tuvan lisäksi yhdistyksen Tapaamispaikka/Kirpputorilla. Vuoden lopulla on todettu, että nykyisillä resursseilla ei suurempia kävijämääriä pystytä palvelemaan.
Kuntouttava päivä- ja työtoiminta on jatkanut kuntoutujien tukemista arjessa. Toiminta on räätälöity jokaiselle kuntoutujalle voinnin ja elämäntilanteen mukaan. Päivä- ja työtoiminta on käsittänyt keittiö-, ompelu-, käsityö-, askartelu-, kankaankudonta-, puutyö-, siivous-, alihankinta- ja kirpputorimyyntitoimintaa. Kuntouttavaa työtä on tehty vapaaehtoistyönä, ahkeruusrahalla ( eläkeläiset, kuntoutustuella tai sairaslomalla olevat ), työharjoitteluna, työkokeiluna, työelämävalmennuksena tai kuntouttavana työtoimintana ( pitkäaikaistyöttömät ). Kuntouttavassa työtoiminnassa oli vuoden aikana mukana kuntoutujia sekä Pohjan kunnasta että Karjaan kaupungista, yhteensä 4 henkilöä.
Tärkeä osa päivä- ja työtoimintaa on myös ollut ennaltaehkäisevä työ. Ruukin Tuvalla käy päivittäin kyläläisiä kahvilla, juttelemassa, lainaamassa kirjastosta kirjoja tai kutomassa kangspuilla kankaita. Ennaltaehkäisevä työ poistaa omalta osaltaan ennakkoluuloja ja raja-aitoja sairastuneiden ja kyläläisten välillä. Olemme jatkaneet työtämme Ruukin Tuvan luomiseksi koko kylän olohuoneeksi, minne kenen tahansa on helppo piipahtaa. Olemme siinä myös onnistuneet, minkä osoittaa Ruukin Tuvan vieraskirjan mukainen vuoden 2006 kävijämäärä, 7.286 henkilöä.
Ruukin Masuuni-projektin tapahtumat on toteutettu osana yhdistyksen toimintaa, ja ne on käsitelty aiemmin kohdissa virkistys- ja muutoiminta.
Projektin tiedottamis- ja vaikuttamistoiminta on myös hoidettu osana yhdistyksen toimintaa, joka on erikseen käsitelty kohdassa tiedotustoiminta.
Ruukin Masuuni-projekti jatkoi vuonna 2006 panostamista verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Sen avulla on tavoitettu kuntoutujia, sekä saatu, että jaettu tietoa ja tukea. Yhteistyö eri viranomaisten, kuten sosiaalitoimen ja työvoimatoimiston, kanssa on toiminut tärkeänä vaikuttamiskanavana hoidettaessa kuntoutujien asioita. Viran-
omaisyhteistyötä on tehty edelleen myös Pohjan kunnan, Karjaan kaupungin, Kelan, Pohjan ja Karjaan suomen- ja ruotsinkielisten seurakuntien, A-klinikan, terveyskeskusten ja psykiatrisen poliklinikan kanssa. Yhteistyöverkosto on käsittänyt myös mm. yksityisiä palvelukoteja ( Kaskimaan Hoivakoti ja Palvelukoti Rosette ), paikallisia yhdistyksiä ( Pro Billnäs ja MLL ), paikallisia yrityksiä ( Rakennusapteekki, BRB Intermarket ja Ruukkiyhtiö ) ja Uudenmaan Erityispalvelut Karjaan työkeskuksen. Tämän yhteistyön seurauksena olemme saaneet töitä kuntoutujillemme, tuloja projektille, pystyneet jakamaan tietoa mielenterveysongelmista ja yhdistyksemme toiminnasta.
Projektin taloudellinen tilanne vuonna 2006 on ollut hyvä, vaikka toiminta on laajentunut äärirajoilleen. Syitä hyvään tilanteeseen on useita. Peruslähtökohtana on RAY-avustuksen määrän nousu ja projektin myyntituottojen kasvu. Lisäksi tulojen kasvuun on vaikuttanut merkittävästi yhdistyksen sisäinen laskutus tukiasumis-projektin ja Ruukin Masuuni-projektin välillä. Ruukin Masuuni-projekti on laskuttanut projektivastaavan palkkakuluja 4 päivää kuukaudessa tukiasumisprojektilta. Projekti-vastaava on tämän verran antanut ohjaustukea tukiasumisprojektin työntekijälle.
Projekti on myös säästänyt budjetoiduissa henkilöstökuluissa. Alkuvuonna 2006 projektissa oli kaksi työntekijää ( projektivastaava ja keittiötyöntekijä ), mutta kesästä saakka vain projektivastaava. Lukuisista hakuyrityksistä huolimatta toisen työntekijän palkkaus ei onnistunut ennen kuin maaliskuussa 2007, jolloin projekti onnistui palkkaamaan kädentaito-ohjaajan.
Vuosi 2006 osoitti, että Ruukin Masuuni-projektilla on merkittävä rooli alueen kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan ylläpitäjänä alueen lakisääteisten palvelujen rinnalla. Vastaavanlaista toimintaa on hyvin vähän tarjolla Länsi-Uudenmaan alueella.
9.2. TUKIASUMISPROJEKTI
Tukiasumispalveluprojekti käynnistyi 1.4.2006 vuoden mittaisena kokeiluna. Projektin tavoitteena on mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, joilla on taustalla useita sairaalajaksoja ja hoivakotiasumista, kotona asumisen tukeminen. Karjaan kaupunki ostaa ostopalveluna Mielenterveysyhdistys Kaipparilta asumispalvelutyöntekijän palvelut.
Asiakkaat asuvat joko omissa asunnoissaan tai Karjaan kaupungin heille vuokraamissa asunnoissa. Asumispalvelutyöntekijän tehtävänä on ollut valvoa, ohjata ja tukea tukiasukkaita, esimerkiksi käymällä yhdessä kaupassa, antaa asiointiapua sosiaalitoimistossa, terveyskeskuksessa yms. Työntekijä tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa.
Projektin kohderyhmänä on ollut mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Kokeilujakson aikana kuntoutujia on ollut noin kymmenen henkilöä. Kuntoutujien joukossa on ollut myös Asperger-kuntoutuja, moniongelmainen yksinhuoltaja, ja muutama narkomaani, joilla on ollut rikollis- ja vankilatausta. Projekti on osoittanut, että sen toimintamalli toimii parhaiten mielenterveys- ja kaksoisdiagnoosikuntoutujien kohdalla. Tukiasumisprojektista ovat parhaiten hyötyneet sairaalasta tai hoitokodista kotiutuneet kuntoutujat, joilla päihdeongelma on hallinnassa, ja jotka ovat motivoituneita projektin toimintaan. Projektin avulla on onnistuttu pitämään kuntoutujia poissa sairaalasta. Myös osalla kuntoutujista lääkitystä on pystytty vähentämään. Monen kuntoutujan elämän laatu on parantunut projektin myötä - päihteiden käyttö on vähentynyt selkeästi, ja kuntoutuja kykenee käymään esimerkiksi päivittäin työtoiminnassa.
Projekti on osoittautunut toimivaksi ja tarpeelliseksi. Palaute on joka taholta positiivista. Tästä osoituksena on alkuvuodesta 2007 Karjaan kaupungin perusturvalautakunnan tekemä päätös, että kaupunki ostaa edelleen seuraavat kaksi vuotta tuki-
asumispalvelua. Projekti laajenee myös siten, että siihen on mahdollista palkata toinen työntekijä.
10. TALOUDELLINEN TILA
10.1.Varsinainen toiminta
Varsinaisen toiminnan tuotot
Yhdistyksen tuotot vuonna 2006 olivat 11.655,20, jotka olivat kirpputorituottoja.
Varsinaisen toiminnan kulut
Yhdistyksen varsinaisen toiminnan kulut vuonna 2006 olivat yhteensä 16.488,09.
Henkilöstökulut, jotka muodostuivat ahkeruusrahoista ja siviilipalvelusmiehen päivä- ja ateriakorvauskuluista, olivat 3.508,05.
Materiaalikulut eli elintarvikkeet ja muut tarvikkeet olivat 781,14.
Toiminnan muut kulut olivat yhteensä 12.197,90. Toiminnan muut kulut pitävät sisällään mm. henkilöstön koulutus- ja virkistyskulut 2.335,40, matkakulut 488,10, ilmoitus- ja suhdetoimintakulut 1.024,08, toimitilojen vuokra- ja käyttökulut 6.611,50.
Varainhankinta oli yhteensä 7.805,48, ja se sisältää saadut jäsenmaksut, sponsorituet ja lahjoitukset.
Sijoitus- ja rahoitustoiminta pitää sisällään vuokra- ja korkotuotot, jotka olivat yhteensä 2.290,95.
Yleisavustuksia yhdistys sai 1.176,00 Mielenterveyden keskusliitolta.
10.2 Ruukin Masuuni-projekti
Ruukin Masuuni-projektin tuotot
Projektin tuotot muodostuvat Ray- ja muut avustuksista, jotka olivat yhteensä 73.353,24 sekä kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan tuotoista, jotka olivat yhteensä 45.001,50.
Ruukin Masuuni-projektin kulut
Ruukin Masuuni-projektin kulut vuonna 2006 olivat yhteensä 94.681,18.
Henkilöstökulut, jotka muodostuvat palkoista, palkkioista ja ahkeruusrahoista, olivat yhteensä 45.423,64.
Materiaalikulut eli projektin tarvikekulut olivat yhteensä 16.289,94.
Toiminnan muut kulut olivat yhteensä 32.967,60. Toiminnan muut kulut pitävät sisällään mm. henkilöstön koulutus- ja virkistyskulut 1.347,40, matkakulut 3.962,87, ilmoitus- ja suhdetoimintakulut 1.865,17, toimitilojen vuokra- ja käyttökulut 16.001,12.
10.3 Tukiasumisprojekti
Tukiasumisprojektin tuotot vuonna 2006 olivat 42.400,00, jotka olivat ostopalvelutuottoja.
Tukiasumisprojektin kulut vuonna 2006 olivat yhteensä 26.727,46.
Henkilöstökulut, jotka muodostuivat palkkakuluista sivukuluineen, olivat 23.996,15.
Toiminnan muut kulut olivat yhteensä 2.731,31. Toiminnan muut kulut pitävät sisällään mm. matka-ja puhelinkulut.
Yhdistyksen tilikauden tulos vuodelta 2006 on 46.107,60.
11. YHTEENVETO
Yhdistys kokonaisuudessaan on saavuttanut paikkakunnalla erittäin suurta arvostusta tekemästään työstä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa. Yhdistys joutuu päivittäin tasapainoilemaan yhä lisääntyvän avuntarvitsijoiden määrän ja omien resurssiensa rajallisuuden kanssa. Lakisääteisten palvelujen riittämättömyys alueella on selkeä, ja on todettu, että mielenterveyskuntoutujat selviytyvät parhaiten sairaudestaan olemalla mukana kolmannen sektorin vapaaehtoistoiminnassa, jossa juuri vertaistuella on suuri merkitys. Yhdistys jatkaa työtään mielenterveyskuntoutujien tukijana, jotta he voisivat kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.
Anja Karjalainen Anne Huolman
Yhdistyksen puheenjohtaja Projektivastaavaava
